Pääjohtajan katsaus ja vuoden kohokohtia

Pääjohtajan katsaus

Julkaisemme nyt Tukesin kolmannen vastuullisuusraportin, joka jatkaa vastuullisuustyömme merkityksellistä perinnettä. Julkaisimme ensimmäisen vastuullisuusraporttimme vuonna 2022 ja samana vuonna Tukesiin perustettiin kestävän kehityksen tiimi. Tiimi jatkaa nyt toimintaansa vastuullisuustiiminä osana uutta strategiaamme. Uudistimme Tukesin strategian vuosina 2022–2023, minkä myötä vastuullisuudesta on tullut pysyvä ja olennainen osa Tukesin kulttuuria ja päivittäistä toimintaamme.

Vastuullisuustyömme alkuvaiheessa ei ollut kovinkaan itsestään selvää, millä keinoin lupa- ja valvontaviranomainen voisi omilla toimillaan edistää vaikuttavasti yhteiskunnan kipeästi tarvitsemaa vastuullisuusajattelua ja -toimintaa. Muutamien nostojen avulla haluan korostaa, että se todellakin on mahdollista:

  1. EU:ssa tehtiin viime vuonna uusi rajoitus mikromuovin käytöstä, mikä vaikuttaa moniin toimialoihin. Tukes on edistänyt rajoituksen toteutumista tarjoamalla tietoa ja ohjeita yrityksille sekä jakamalla tietoa omilla verkkosivuillaan.
  2. Tukes valvoi vuonna 2023 aurinkosähköjärjestelmien asennuksia ja havaitsi niissä useita puutteita ja virheitä. Havainnot korostavat tarvetta valvoa asennuksia, ja varmistaa uusiutuvien energiamuotojen kestävää ja turvallista käyttöä.
  3. Lue ne ohjeet -kampanjalla Tukes pyrki muuttamaan kuluttajien käyttäytymistä ja ehkäisemään vahinkoja, jotka johtuvat ohjeiden laiminlyönnistä. Kyselymme mukaan ohjeita ei lueta riittävästi, joten myös kuluttajille viestiminen on tärkeää turvallisuuden edistämiseksi.
  4. Tukes osallistui viime vuonna Riskitietoinen viranomaistoiminta -hankkeeseen. Sen avulla lisättiin valvontaviranomaisten välistä tiedonvaihtoa ja yhdenmukaistettiin riskiperusteisen valvonnan käsitettä sekä perusteluita valvonnan oikeuttamiseksi.

Kohti vastuullisempaa Tukesia

Oman vastuullisuutemme kehityksessä olemme saavuttaneet merkittävän virstanpylvään. Tukes liittyi vuonna 2022 WWF:n Green Office -ympäristöohjelmaan edistääkseen sisäistä ympäristötyötä. Vuonna 2023 Helsingin ja Tampereen toimistot saivat Green Office -sertifikaatit, mikä kertoo tukeslaisten upeasta sitoutumisesta ympäristövastuullisuuteen sekä kestävän kehityksen edistämiseen.

Digitalisaatio, tekoälyratkaisut, tiedon lisääntyminen ja erityisesti tiedon huolellinen analysointi tarjoavat Tukesille runsaasti mahdollisuuksia toiminnan kehittämiseen ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden lisäämiseen – niukkenevista resursseista huolimatta. 

Haluamme myös hyödyntää teknologisen kehityksen tuomia mahdollisuuksia entistä enemmän toiminnassamme, joka perinteisesti on edellyttänyt matkustamista. Tämän haasteen ratkaisemiseksi meillä on vielä matkaa kuljettavana, sillä matkustamisen määrä ja päästöt kasvoivat Tukesissa vuonna 2023 verrattuna edelliseen vuoteen. Matkustuksen luvut ovat silti pienempiä kuin vuonna 2019 ennen koronapandemiaa. Uskon, että analysoimalla omaa dataamme ja hyödyntämällä tietopohjaisia ratkaisuja voimme vähentää merkittävästi myös Tukesin tuottamia hiilidioksidipäästöjä.

Osaava ja palveleva Tukes on jo käsite. Osaamisen kehittäminen ja koulutuksen mahdollistaminen on tärkeä osa Tukesin henkilöstöpolitiikkaa, joten myös vuonna 2023 järjestimme monipuolista koulutusta henkilöstölle. Osana koulutusta ja työyhteisöllisyyden kehittämistä järjestimme lokakuussa 2023 Tukesin ensimmäisen tietopäivän, jossa pääsimme vaihtamaan ajatuksia ja oppimaan toisiltamme erityisesti tiedon hyödyntämisestä. Päivä koettiin innostavana ja tiedonjakoa edistävänä. Tällaisilla tapahtumilla osoitamme sitoutumisemme avoimeen viestintään ja tiedon jakamiseen.

Kuten raportista hyvin ilmenee, vuosi 2023 on ollut tapahtumarikas ja täynnä merkittäviä Tukesin vastuullisuuden edistämiseen liittyviä tapahtumia. Emme ole vielä maalissa, mutta minusta alamme löytämään oman tapamme edistää vastuullisuutta kaikilla niillä toimialoilla, joilla meillä on tärkeä rooli valvonta- ja lupaviranomaisena. Haluan kiittää vastuullisuustiimiä erinomaisen laadukkaasta työstä ja merkittävistä saavutuksista yhteisen hyvän ja vastuullisuuden roolin kirkastamisesta Tukesissa.

Kimmo Peltonen.
Tukesin pääjohtaja Kimmo Peltonen.

 

Vuoden kohokohtia

Läpi meni! Saimme Green Office -sertifikaatit Helsingin ja Tampereen toimistoille

Kerroimme edellisessä raportissamme, että liityimme WWF:n Green Office -ympäristöjärjestelmään vuonna 2022 ja tavoitteenamme oli saada Green Office -sertifikaatti vuonna 2023 kaikille kolmelle toimipisteillemme. Tavoitteemme toteutui, kun saimme tarkastusten jälkeen Green Office -sertifikaatin Helsingin ja Tampereen toimistoillemme vuoden lopussa. Koska Rovaniemen toimistolla on käynnissä muutto valtion yhteiskäyttöisiin tiloihin, emme toistaiseksi hakeneet sinne sertifikaattia. 

Green Office -sertifikaatti on hieno tunnustus kaikkien tukeslaisten aktiivisesta sitoutumisesta yhteiseen ympäristöohjelmaamme. Saamme siitä lisää virtaa ympäristötyön edistämiseen tulevina vuosina.

Voit lukea lisää Green Office -työstämme ja ympäristöohjelmastamme kappaleesta Ilmastopäästöjen vähentäminen.

WWF Green Officen logo.
Green Office -sertifikaatti on tärkeä askel Tukesin ympäristötyössä.

 

Lue ne ohjeet -kampanja muistutti kuluttajia tuotteiden ja palveluiden turvallisesta käytöstä

Teettämämme kyselyn perusteella vain 13 % kuluttajista lukee tuotteiden käyttöohjeet. Tästä syystä halusimme muistuttaa kuluttajia käyttöohjeiden merkityksestä tuotteiden ja palveluiden turvallisen käytön varmistamiseksi Lue ne ohjeet -kampanjan avulla. Kampanjan tavoitteena oli muuttaa kuluttajien käyttäytymistä ja ehkäistä vahinkoja, jotka sattuvat juuri siksi, että ohjeet jäävät lukematta. Kampanja sai hyvin näkyvyyttä ja pääsi ehdolle mainoselokuvakilpailussa.

Voit lukea kampanjasta lisää kappaleesta Luonnonvarojen kestävä ja tehokas käyttö.

Ihminen ja Lue ne ohjeet -kampanjan logo.
Muistutimme kampanjan avulla kuluttajia lukemaan käyttöohjeita.

 

Merkittävää tietoa ratsastusturvallisuuden parantamisesta

Tärkeä osa työtämme on palveluiden turvallisuuden varmistaminen. Julkaisimme vuonna 2023 raportin selvityksestä, jossa analysoimme ratsastuskouluissa ja muissa ratsastuspalveluissa tapahtuneita tapaturmia. Raportissa selvisi, että suurin osa tapaturmista olisi vältettävissä usein hyvin yksinkertaisillakin toimilla, kuten riittävillä turvaväleillä, tarkemmalla ohjeistamisella ja ympäristön huolellisemmalla kunnossapidolla, esimerkiksi lumen pudottamisella maneesin katolta ennen ratsastustunteja.

Raporttimme oli ensimmäinen kattava viranomaisselvitys aiheesta, ja se saikin paljon näkyvyyttä sekä mediassa että ratsastuspalveluita tarjoavien toimijoiden keskuudessa. Asiantuntijamme Kielo Kestinmäki esitteli raporttia ja sen tuloksia mm. kansainvälisessä EU Safety -seminaarissa.

Voit lukea lisää tutkimuksesta lisää kappaleesta Luotettava ja turvallinen infrastruktuuri sekä innovointi.

Ihminen ratsastaa hevosella.
Pienilläkin toimilla voi parantaa merkittävästi ratsastamiseen liittyvää turvallisuutta.

 

Kestävien energiaratkaisujen turvallisuus vaatii tarkkuutta asennuksissa

Sähkön hinnan nousu ja tarve säästää energiaa ovat saaneet kuluttajat kiinnostumaan yhä enemmän aurinkosähköjärjestelmistä. Saamme säännöllisesti kysymyksiä aurinkosähköjärjestelmien asennuksista ja turvallisuudesta niin asentajilta kuin kuluttajiltakin. Meille on myös tullut ilmoituksia virheellisistä ja ammattitaidottomista asennuksista.

Toteutimme vuoden 2023 aikana aurinkosähköjärjestelmien valvontaprojektin, jossa kartoitettiin eri puolelle Suomea asennettujen aurinkosähköjärjestelmien vaatimustenmukaisuutta. Valvontaprojektissa havaitsimme, että järjestelmien asennuksia tehdään osin ammattitaidottomasti ja huolimattomasti. 

Valvontaprojektin havaintojen perusteella tulemme tulevina vuosina kiinnittämään erityistä huomiota valvonnassa aurinkosähköjärjestelmien asentamiseen. Tulemme myös tekemään yhteistyötä alan sidosryhmien kanssa turvallisten toimintatapojen ja toiminnanharjoittajien vastuullisuuden edistämiseksi.

Laadukkaista tuotteista tehty, ammattilaisten huolellisesti rakentama, turvallisuusvaatimukset täyttävä ja käytössä ylläpidetty aurinkosähköjärjestelmä on turvallinen tapa tuottaa ympäristöystävällistä ja puhdasta energiaa. 

Voit lukea lisää valvontaprojektista kappaleesta Luonnonvarojen kestävä ja tehokas käyttö.

Aurinkopaneeleita.
Aurinkosähköjärjestelmien lisääntyessä tulemme kiinnittämään entistä enemmän huomiota niiden valvontaan.