Suomessa sattuu vuosittain pari tuhatta tulipaloa, jotka ovat jollain tavoin lähtöisin sähkölaitteista.

Sähkölaitteita, esimerkiksi televisiota, ei koskaan pidä käyttää alustana tavaroille, eikä ainakaan kynttilälle tai kasveille. Laitteen sisään voi valua kynttilän steariinia tai kukkien kasteluvettä, mikä taas voi aiheuttaa palovaaran.

Sähkölaitteita ei myöskään kannata peittää liinoilla tai verhoilla eikä pitää hyvin lähellä lämmityspatteria. Tuuletusaukkojen tukkeutuminen voi aiheuttaa laitteen ylikuumenemisen ja pahimmassa tapauksessa tulipalon. Esimerkiksi television sijoittaminen liian tiiviisti rakenteisiin, esim. kirjahyllyyn, voi myös estää tarvittavan jäähdytysilmankierron. Myös runsas pöly tuuletusaukoissa voi estää tarvittavan tuuletuksen. Normaalioloissa pölyn poistaminen imurilla sähkölaitteen kotelon päältä muun siivouksen yhteydessä on riittävä toimenpide. Laitteiden sisäpuoliset toimenpiteet ovat turvallisuussyistä ammattilaisten tehtäviä.

Television osat liitoksineen voivat vikaantua ja aiheuttaa tulipalon. Vanhat, ja kuljetuksista tai lämmönvaihteluista kärsineet laitteet voivat vikaantua muita helpommin. Viasta näkyy yleensä oireita jo etukäteen, esim. kuvan tai äänen vääristymisenä tai muina normaalista poikkeavina toimintoina. Tällöin laite on toimitettava huoltoon. Turvallisuutta voi parantaa kytkemällä herätevirran pois television pääkatkaisijasta, kun se on pitempiä aikoja ilman valvontaa, esim. yöksi.

Televisio muodostaa palaessaan myrkyllisiä kaasuja, joten huoneistosta on tv:n palaessa poistuttava nopeasti, pelastettava muut, suljettava ovi ja hälytettävä pelastuslaitos paikalle turvallisesta paikasta. Jos laite ei vielä pala vaarallisen voimakkaasti, voi yrittää irrottaa laitteen sähköverkosta ja ryhtyä alkusammutukseen esimerkiksi sammutuspeitteen avulla.

Pesu- ja astianpesukoneet aiheuttavat myös joskus tulipaloja. Niitä ei pitäisikään koskaan jättää käymään huoneistoon ilman vartiointia. Myös näissä koneissa esiintyy yleensä vikaantumisen merkkejä ennen kuin ne aiheuttavat vaaratilanteita. Kylmälaitteiden takaa on hyvä silloin tällöin muistaa imuroida kerääntyneet pölyt pois. Mikäli kylmälaitteen alle lattialle on päässyt vettä, on tutkittava mistä se on tullut. Jos kompressorin päällä oleva muovinen astia on rikkoutunut, on laite korjattava välittömästi.

On tärkeää muistaa noudattaa aina tarkoin sähkölaitteen käyttöohjetta ja viedä laite huoltoon, jos siihen tulee vikoja. Hyväkin sähkölaite voi muuttua vaaralliseksi, jos sitä käytetään väärin.

Televisiopalon sammuttaminen


Ensimmäiseksi on laite irroitettava sähköverkosta. Jo tämä voi sammuttaa palon.


Sammutuspeitettä käyttämällä rajoitetaan palon kehittymistä ja saadaan aikaa muuhun alkusammutukseen sekä avun hälyttämiseen ja pelastautumiseen.


Alkuvaiheessa voi palon saada sammumaan jo pienelläkin vesimäärällä. Laitteen on oltava irti sähköverkosta.


Käsisammutin on tehokkain sammutusväline.

Sähköpaloja voidaan ehkäistä
* käyttämällä sähkölaitteita oikein
* huollattamalla vioittuneet laitteet
* huolehtimalla sähköasennusten hyvästä kunnosta.
 
Jos sähkölaite, esimerkiksi televisio syttyy palamaan
* Katkaise heti laitteesta virta irroittamalla pistotulppa seinästä tai katkaisemalla virta sähkötaulun pääkytkimestä
* Pelasta ihmiset välittömästä vaarasta
* Sammuta alkusammutusvälinein (esim. käsisammutin, sammutuspeite), jos mahdollista
* Poistu paikalta ajoissa, savu on tappavan myrkyllistä!
* Sulje ovet poistuessasi
* Hälytä palokunta turvallisesta paikasta
* Opasta palokunta paikalle.
 
Laitekohtaisia turvavinkkejä
TELEVISIO on vietävä huoltoon, jos kuvaan tai ääneen tulee vikaa, televisiosta tulee käryä tai voimakkaita hajuja. Huollata televisiosi myös, jos se on kaatunut tai pudonnut, laitteeseen on joutunut vettä tai muita nesteitä, steariinia tai muita vieraita esineitä.
* television päälle ei saa sijoittaa kynttilää, kasveja, kukkamaljakoita tai muita tavaroita
* tuuletusaukkoja ei saa peittää liinoilla
huolehdi ilmankierrosta television ympärillä; älä sijoita sitä liian tiiviiseen kirjahyllyyn
* imuroi pöly television päältä ja tuuletusaukkojen ulkopinnoilta; sisäpuoliset huollot tai puhdistukset voi turvallisuussyistä tehdä vain sähköalan ammattilainen
* vältä tärinää ja kolhuja siirtäessäsi televisiota
* katkaise valmiusvirta yöksi ja kotoa poistuessasi

PESUKONE on huollettava aina, kun sen toiminnassa, erityisesti ohjelmakoneistossa tai moottorissa esiintyy häiriöitä.
* älä jätä konetta valvomatta sen käydessä; näin pienennät myös vesivahinkoja
* puhdista nukkasihti säännöllisesti
* irrota pistotulppa käytön jälkeen
* suojaa laite roiskevedeltä

KIUAS voi sytyttää läheisyydessään olevat vaatteet.
* älä ripusta pyykkejä kiukaan lähelle; tarkasta ennen kytkemistä, ettei mitään syttyvää ole jäänyt kiukaalle
* huomioi asennettaessa suojaetäisyydet
* täytä kivitila aina täyttöohjeen mukaan
* korjauta rikkinäiset vastukset sekä temppuileva ajastin ja kytkimet

VALAISIMET on pidettävä puhtaina ja palaneet tai välkkyvät loistelamput kannattaa vaihtaa heti.
* noudata halogeenivalaisimien asennus- ja käyttöohjeita; huomioi etäisyydet syttyviin materiaaleihin
* älä vaihda valaisimeen suositustehoa suurempaa lamppua

KYLMäLAITE voi kuluttaa sähköä kolminkertaisen määrän, jos riittävästä ilmankierrosta ja puhdistuksesta ei ole huolehdittu. Kuumana käyvään kylmälaitteeseen liittyy tulipalon riski.
* huollata oikutteleva laite
* imuroi säännöllisesti pölyt esimerkiksi sulatuksen yhteydessä; irrota aina pistotulppa työn ajaksi
* huolehdi riittävästä ilmankierrosta
* älä asenna laitetta suoraan auringonpaisteeseen tai lieden tai muun lämmönlähteen viereen
Mikäli jääkaappi tai pakastin valuttaa vettä alleen, on se merkki viasta, joka on syytä välittömästi tutkia ja korjata. Joskus sulatusjärjestelmän letkut tukkiintuvat ja joskus saattaa kompressorin päällä sijaitsevassa haihdutusastiassa olla vuoto. Valunut vesi saattaa vahingoittaa lattiaa ja aiheuttaa myös palon vaaran kylmälaitteen sähköisiin osiin joutuessaan. Laitteen alla on hyvä pitää vesivahinkojen välttämiseksi muovista suoja-allasta.
älä asenna laitetta lämmittämättömiin tiloihin. Pakkasella laitteen kompressori ei ehkä jaksa käynnistyä vaan ylikuumenee aiheuttaen palovaaran.

LIESI TAI UUNI sekä MIKROAALTOUUNI voi sytyttää palon kuumalle liedelle tai uuniin jääneestä ruuasta. Ennen syttymistä syntyy voimakasta savua, joka voi tappaa.
* älä jätä liettä tai uunia päälle valvomatta
* huolehdi aina, että kytket lämmöt pois lopetettuasi käytön

SILITYSRAUTA ja muut pienlaitteet on syytä vaihtaa uuteen, kun toiminnassa havaitaan vikaa.
* irrota aina pistotulppa pistorasiasta, kun et käytä laitetta ja poistut sen luota
* irrota laite pistorasiasta pitämällä kiinni pistotulpasta; älä vedä johdosta nykäisemällä

KESKUSPöLYNIMURI vaatii säännöllistä puhdistusta ja huoltoa. Pöly tukkii laitteen suodattimen ja voi syttyä palamaan.
* puhdista ja huollata laite säännöllisesti
*tyhjennä pölyt riittävän usein ja puhdista suodatin
*sijoita laite helposti huollettavaan ja paloturvalliseen paikkaan

AUTOLäMMITIN voi sytyttää auton palamaan. Tarkkaile sen kuntoa ja korjauta viat välittömästi.
* kiristytä löystyneet liitokset ja vaihdata huonokuntoinen pistorasia sekä johdot
* vältä lian, veden ja suolan joutumista autolämmittimeen
* korjauta tai vaihda vioittunut kellokytkin
* sijoita sisätilanlämmitin riittävän etäälle auton pinnoista
* käytä vain autokäyttöön valmistettua sisätilanlämmitintä

SäHKöPATTERIT saattavat ylikuumentua, jos ilma ei pääse kiertämään.
* älä peitä lämmitintä * aseta siirrettävä lämmitin niin, ettei se milloinkaan kaadu * huolehdi, ettei lämmittimen päälle kaadu tai putoa mitään * älä sijoita huonekaluja liian lähelle sähköpatteria * korjauta rikkinäinen termostaatti

SäHKöASENNUKSIA saavat tehdä vain sähköalan ammattilaiset. Tarkkaile sähköasennusten kuntoa ja tarkastuta ne sähköalan ammattilaisella tarvittaessa.