Lapsuuden kemikaalisoutu

Lähetyspäivä: 14.11.2014
Lähettäjä: Esa Nikunen

 

Lapsena asuin loma-ajat yleensä isovanhempieni kaupan yläkerrassa Iitissä. Maalaiskauppa, sitä ympäröivät metsät ja läheiset maatilat olivat pikkupojan seikkailuille loistavia paikkoja. Lisäksi isovanhemmat tietysti hemmottelivat. Ei siis ihme, että viihdyin siinä ympäristössä selvästi Helsingin keskustan kotinurkkiani paremmin.

 

Parhaan kaverini maanviljelijäisästä oli hauskaa seurata, miten kaupunkilaispoika selviää hänen antamistaan tehtävistä, kuten: "Pui tuo pelto ja kynnä se sitten". Harjoitteluni aiheuttamat moninaiset tuhot tulivat isännälle varmasti kalliiksi, mutta ilmeisesti toilailujeni seuraaminen tuotti sen vastapainoksi paljon iloa. Itse opin tärkeän asian: tehtävässä voi lopulta onnistua, vaikka sen suorittamistavasta ei alussa tietäisi mitään.

 

Lapsuuden muistoni ovat hyviä, ja varmaan aika on kullannut niitä lisää. Silti ei voi olla huomaamatta, että nykyisin useimmat turvallisuuteen liittyvät asiat ovat paljon paremmin. Monet tuon ajan leikeistänikään eivät enää onnistuisi. Esimerkiksi Vuolenkosken voimalaitokseen pääsi vapaasti sisälle sähkön tuottamista ihmettelemään. Hiekkakuoppien sortuvia seiniä oli kiva liukua ja välillä paukutella ystäväni isän pyssyillä - kerran jopa omaan jalkaan.  

 

Pysyvät jäljet kaislikossa

Kemikaaliturvallisuuskin oli monin tavoin nykyistä huonompaa. Mieleeni on jäänyt kaupan alakerran vahva torjunta-aineiden haju, pakkaukset olivat varastossa joskus vuotaneet. Tuotevalikoima oli aivan erilainen kuin nykyisin: eräät silloin myydyt ja sittemmin kielletyt hyönteismyrkyt olivat tehokkaita myös itsemurhien tekemisessä. Kaupasta sai ostaa DDT:tä, pihalla olleessa kondensaattorissa oli PCB:tä, lämpötilaa mitattiin aina elohopealla.  Nyt nuo kaikki ovat jo ympäristömyrkkyjen klassikoita, mutta silloin niiden aiheuttamista haitoista ei tiedetty juuri mitään. Surullista on, etteivät ne jää käyttökohteisiinsa odottamaan puhdistamista. Ne ovat globaaleja riesoja. Grönlannin inuiittien äidinmaidosta mitataan nyt suuria PCB-pitoisuuksia.

 

Yksi myrkynhajuinen muistoni liittyy isoisäni haluun tehdä kaislikon halki veneväylä. Olin soutajana, kun hän suihkutti kaislikkoon jotain herbisidiä. Yllättävän leveä väylä siitä syntyikin. Toissa kesänä kävin toteamassa, ettei se kohta kaislikosta kasva vieläkään mitään. Puoli vuosisataa ei ilmeisesti ole riittänyt sen myrkyn hajottamiseen.

 ruoko

  

  

 

 

 

 

 

 

 

  

 

 

 

 

 

 

Mummon lipeäpullo ja muut vaarat

Pesuaineena käytettiin yleisesti lipeää, jota pesutuvassa säilytettiin ajan tavan mukaisesti maitopulloissa. Isoäitini muisti tuosta pullostaan säännöllisin väliajoin varoitella. Syytä olikin! Moni ikätoverini hörppäsi lipeää kohtalokkain seurauksin: noihin aikoihin pikkulapsia kuoli myrkytyksiin Suomessa kymmeniä joka vuosi. Kehitys on siinäkin asiassa ollut riemastuttavan hyvää, nykyisin useimpina vuosina tuollaisilta tragedioilta vältytään kokonaan.

 

Myös muu turvallisuus on kehittynyt ilahduttavasti. Kaupan ohi autot kaahasivat lyijyä tuprutellen toinen toistaan hurjempaa vauhtia. Nopeusrajoituksia ei ollut, turvavöitä ei käytetty ja autojen turvavarusteet olivat melko säälittäviä.  Liikenteessä kuoli kaksi kertaa enemmän ihmisiä kuin nykyisin, vaikka autoja oli kymmenen kertaa vähemmän. Näin vakavia kolareita lapsuudessani usein. Silti painoin kypärän päähäni ensimmäisen kerran vasta varusmiehenä. Kukaan ei tuolloin käyttänyt kypärää mopoillessaan, polkupyöräilystä puhumattakaan.

 

Perhealbumissamme näyttää nyt hätkähdyttävältä, kun vain muutaman vuoden ikäiset pikkusiskoni seilaavat kiikkerällä veneellä ilman pelastusliivejä. Ottamishetkellään valokuva edusti varmasti kesäistä perheidylliä parhaimmillaan.  Hukkumiskuolemat olivatkin tuohon aikaan monin verroin nykyistä yleisempiä, ja kaikenlaiset onnettomuudet niittivät runsaasti väkeä. Asenteet ovat onneksi muuttuneet paljon, mutta parantamisen varaa Suomessa vielä riittää. 

 

Vintillä asuvan pikkupojan kysymyksiä

Isovanhempieni kauppa myi kaikkea, mitä paikalliset tarvitsivat, ja oli auki silloin, kun kysyntää oli. Sadonkorjuun aikaan heräsin usein siihen, kun joku paikallinen tuli herättelemään yöllä isoisääni saadakseen polttoainetta puimuriinsa. Kauppa on edelleen olemassa. Jos joku pikkupoika nyt asuu sen vintillä, mitä hän mahtaa 50 vuoden päästä ihmetellä lapsuudestaan? Turvallisuuskulttuuri muuttuu hitaasti, joten osa aiheista on luultavasti samoja kuin minullakin. Toivon, että hän ihmettelisi myös:

  • miten ihmeessä ei tiedetty tavallistenkaan kemikaalien keskeisiä ominaisuuksia?
  • miksi sallittiin monien vaarallisten aineiden käyttö leluissa ja muissa kuluttajatuotteissa?
  • miksi ihmiset silti ostivat kotinsa täyteen tavaroita?

 

Kemialliset jalanjäljet ovat usein pitkäikäisiä. Kaupan rakenteistakaan tuskin kaikki torjunta-aineet ovat vielä kokonaan hävinneet. Pojan kehossa on varmasti samoja haitallisia aineita kuin minulla. Ja kun hän syö paikallista kalaa, hän saa pienen annoksen siitä myrkkyerästä, jonka eräs pikkupoika kaislikkoon kauan sitten souti.

 


Kommentit:

  1. 15.11.2014 09:32 Lähettäjä: Tero Väisänen

    Kiitos ajatuksia herättävästä blogista. Olen itsekin usein muistellut kohtuullisen reipasta kasviensuojelumyrkkyjen käyttöä lapsuuteni mummolassa ja vanhempini kotitarvepuutarhassa. 80 vuotias äitini lopetti tähän kauteen palstaviljelyn ja perkasin hänen kanssaan palstaviljelyn välineitä. Varaston perältä löytyi kemikaaliruisku ja erilaisia nyssäköitä.... Niitä on kuulemma käytetty viimeksi joskus 70-80 luvuilla. Nyt ne saivat asianmukaisen hävityksen.
    p
    Pienet päätökset - isot vaikutukset.

    Sivu alas


Lähetä kommentti
 
 
Varmennus Varmennuskuva  

Päivitetty 14.11.2014