Pienjännitedirektiivin tarkoituksena on taata sähkölaitteen turvallisuus valmistajan tarkoittamassa käytössä. Direktiiviä sovelletaan sähkölaitteelle, joka on suunniteltu toimivaksi vaihtovirralla nimellisjännitealueella 50 V-1000 V ja tasavirralla nimellisjännitealueella 75 V-1500 V. Nimellisjännitealueilla tarkoitetaan sähkölaitteen syöttö- tai lähtöjännitettä; ei laitteen sisäisiä jännitteitä. Direktiivi käsittelee terveys- ja turvallisuusriskejä ja sitä sovelletaan kaikkiin sähkölaitteen käytöstä aiheutuviin vaaroihin. Terveyteen vaikuttavat sähkömagneettisten kenttien emissiot kuuluvat myös pienjännitedirektiivin alaisuuteen.
Sähkölaitteen pienjännitedirektiivin mukaisuus osoitetaan ensisijaisesti testaamalla tuote sille soveltuvien yhdenmukaistettujen eurooppalaisten standardien mukaisesti. Komissio julkaisee Virallisessa lehdessä luettelon voimassa olevista yhdenmukaisista standardeista. Jos yhdenmukaistetut standardit puuttuvat, vaatimustenmukaisuus voidaan osoittaa kansainvälisten IEC- ja CEE-standardien mukaan. Kansainvälisten standardien puuttuessa voidaan käyttää kansallisia standardeja. Kolmannen osapuolen käyttö vaatimustenmukaisuuden varmistamisessa ei ole pakollista.
Pienjännitedirektiivin soveltamisohje
Uusi versio pienjännitedirektiivistä
Alkuperäiseen vuonna 1973 julkaistuun pienjännitedirektiiviin on vuosien mittaan tehty melkoisesti muutoksia. Direktiivi on kodifioitu, ts. kaikki muutokset on koottu yhteen asiakirjaan ja direktiiville on annettu uusi numero. Kodifioitu direktiivi 2006/95/EY on astunut voimaan 16.1.2007 ja aikaisempi pienjännitedirektiivi 72/23/ETY on kumottu. Uuden direktiivin asettamat vaatimukset ovat samat kuin vanhan direktiivin vaatimukset muutoksineen, sillä kodifioinnissa direktiiveihin ei tuoda uusia vaatimuksia, eikä myöskään muuteta aikaisempia vaatimuksia.
Kodifioinnin käytännön vaikutus on se, että 16.1.2007 tai sen jälkeen laadituissa vaatimustenmukaisuusvakuutuksissa tulee viitata kodifioituun pienjännitedirektiiviin