Itämeri on herkkä ekosysteemi

 

Kiinnittymisenestovalmisteiden käyttö huviveneissä on Itämeren lajiston kannalta ongelmallista, koska veneilyn vaikutukset kohdistuvat pääosin rannikkovesiin, missä monien vesieliöiden lisääntyminen tapahtuu. Lisäksi myrkkymaaleista aiheutuvat päästöt ovat suurimmillaan silloin, kun vesieliöiden lisääntymisen herkin kausi on meneillään. Ongelmaa lisää myös se, että huviveneet seisovat yleensä suurimman osan ajasta satamissa, jolloin päästöjen paikalliset vaikutukset ovat suuria. Ruotsin rannikon huvivenesatamista onkin mitattu sellaisia kupari- ja triatsiinipitoisuuksia, joilla on osoitettu olevan haitallisia vaikutuksia vesieliöille.

 

Kiinnittymisenestovalmisteiden käyttö Itämeren alueella on myös erityisen ongelmallista siksi, että Itämeri on herkkä ekosysteemi, mikä johtuu sen nuoresta iästä ja vähäisestä lajimäärästä sekä huonosta veden vaihtuvuudesta ja pienestä vesitilavuudesta.

 

Itämeren vähäisestä lajimäärästä johtuen muutamat lajit esiintyvät ns. avainlajeina, joilla on tärkeä merkitys koko ekosysteemille. Kiinnittymisenestovalmisteiden sisältämät tehoaineet ovat haitallisia Itämeressä esiintyville avainlajeille, joita Itämeressä ovat rakkolevä ja sinisimpukka.

 

Ruskeanvihertävä rakkolevävyöhyke kasvaa kallioisilla pinnoilla vedenpinnan alapuolella, ja se ulottuu kirkkaassa vedessä 7 metrin syvyyteen. Rakkolevä on monivuotinen kasvi ja se on ainoa suuri ruskolevä Itämeressä. Rakkolevävyöhyke on erittäin tärkeä monille lajeille. Rakkolevän pinnalla kasvaa rihmaleviä, punaleviä ja yksisoluisia pintaleviä sekä eläinkuntaan kuuluvia levärupia, merirokkoja ja simpukoita. Rakkolevävyöhykkeessä elää katkoja, siiroja, kotiloita ja matoja. Kalanpoikaset viettävät ensimmäisen kesänsä rannikon lämpimissä vesissä, ennen kaikkea rakkolevävyöhykkeessä, joka tarjoaa ravintoa ja suojaa. Itämeressä ei ole muuta lajia, joka voisi korvata rakkolevän merkityksen ekosysteemissä.

 

Rakkolevävyöhykkeen alapuolella Itämeren yleisin kovien pohjien eliö on sinisimpukka. Sen levinneisyys ulottuu muutamasta metristä aina 30 metriin saakka. Sinisimpukalla on tärkeä merkitys Itämeren ravintoverkossa. Itse sinisimpukka suodattaa ravinnokseen planktonia ja se on biomassaltaan Itämeren kovien pohjien merkittävin eläin. Nuoret ja pienet sinisimpukat ovat ravintoa joillekin kaloille ja selkärangattomille pohjaeläimille, haahkat syövät aikuisia sinisimpukoita.