P1-00 Painelaitteiden seuranta

30.6.2000

 

TURVATEKNIIKAN KESKUS (TUKES) 
 
TUKES-ohje P1-2000
 

Ohje pdf-muodossa 
 

 

 
  
PAINELAITTEIDEN SEURANTA 
 
 
1. JOHDANTO
 
 
Tässä ohjeessa käsitellään kauppa- ja teollisuusministeriön painelaiteturvallisuudesta antaman päätöksen (953/1999) 18 §:n tarkoittamaa painelaitteen määräaikaistarkastusten korvaamista painelaitteiden seurannalla. 

 
Säännöksen tarkoitus on, että painelaitteen omistaja tai haltija sopii hyväksytyn laitoksen kanssa seurantamenettelystä, jolla varmistetaan painelaitteen turvallisuus. Samalla yksinkertaistetaan tarkastuksiin liittyviä menettelyitä tai tietyistä tarkastuksista luovutaan kokonaan. 

 
Ohje on tarkoitettu toiminnanharjoittajille ja hyväksytyille laitoksille sekä Turvatekniikan keskuksen omaan käyttöön. Ohjeen tarkoituksena on selkeyttää sekä helpottaa ja yhtenäistää säädöksen mukaista uutta käytäntöä. 

 
Tässä ohjeessa lihavoitu ja kursivoitu teksti on säännösten suoraa lainausta ja sen jälkeinen teksti TUKESin ohjeita sen soveltamiseksi. 
 

 
2. VALTUUS OHJEEN ANTAMISEEN JA VOIMASSAOLO 
 
Ohje on annettu painelaitelain (869/1999) 25 §:n perusteella. Ohje on voimassa toistaiseksi, kuitenkin enintään 30.6.2005 saakka. 

 
 
3. MÄÄRÄAIKAISTARKASTUKSEN KORVAAMINEN SEURANNALLA 
 
Määräaikaistarkastukset voidaan osittain tai kokonaan korvata rekisteröitävän painelaitteen omistajan tai haltijan hyväksytyn laitoksen kanssa sopimalla painelaitteen seurannalla, jos painelaitteen turvallisuudesta voidaan seurannan avulla varmistua. 

 
Seurannalla voidaan korvata muurauksella tai massauksella sisäpuolelta suojattujen painelaitteiden sekä kylmälaitoksen painelaitteiden sisäpuoliset tarkastukset ja painekokeet. 

 
Seurannalla voidaan lisäksi korvata sisäpuoliset tarkastukset ja painekokeet silloin kun ne eivät painelaitteen rakenteellisista syistä ole kohtuudella mahdollisia. Tällaisia ovat esimerkiksi putkistot, maanalaiset tai maalla peitetyt säiliöt ja tyhjöeristeiset säiliöt. Tähän ryhmään saattavat kuulua myös painelaitteet, joiden sisäosat estävät tarkastuksen eikä painelaitetta voi kohtuudella purkaa. 

 
Menettelyllä ei voida korvata ensimmäistä määräaikaistarkastusta, käyttötarkastusta eikä muutostarkastusta. 
 

 
4. SEURANTASUUNNITELMA 
 
Seurannasta on tehtävä kirjallinen suunnitelma. Omistajan tai haltijan on ilmoitettava valvontaviranomaiselle sovitusta seurannasta sekä seurantaan kuuluvien painelaitteiden rekisterinumerot. 

 
Painelaitteen omistaja tai haltija tekee seurantasuunnitelman. 

 
Suunnitelmassa tulee olla niiden painelaitteiden rekisterinumerot, joita seuranta koskee, seurannalla osittain tai kokonaan korvattavat tarkastukset, selvitys siitä miten omistaja tai haltija huolehtii seurannasta sekä milloin käytäntöön siirrytään. Lisäksi suunnitelmassa tulee olla periaatteet suunnitelman ajantasalla pitämisestä ja kehittämisestä.  

 
Hyväksytty laitos tarkastaa että seurantasuunnitelman mukaisella toiminnalla varmistetaan painelaitteiden turvallisuus. 

 
Painelaitteen omistaja tai haltija ilmoittaa kirjallisesti Turvatekniikan keskukselle seurannasta ja seurantasuunnitelmasta sekä siitä, että hyväksytty laitos on todennut suunnitelman säännösten mukaiseksi. Painelaitteeseen liittyvän putkiston sisäpuoliset tarkastukset korvaavasta seurannasta ei kuitenkaan tarvitse tehdä ilmoitusta TUKESille (14 §). 

 
Seurantasuunnitelman toteuttamisesta vastaa painelaitteiden omistaja tai haltija. 

 
Hyväksytty laitos toteaa painelaitteen käyttötarkastusten yhteydessä sen, että painelaitteen käyttöturvallisuudesta on huolehdittu sovitun suunnitelman mukaisesti.  

 
Käyttötarkastuksen voi tehdä muukin hyväksytty laitos kuin seurantasuunnitelman tarkastanut laitos. 
 

 
5. TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VASTAUS 
 
TUKES vastaa ilmoitukseen kirjallisesti. Vastauksessa annetaan TUKESin kannanotto seurantasuunnitelmaan.  

 
Omistajan tai haltijan ei tarvitse odottaa TUKESin vastausta vaan se saa toimia seurantasuunnitelman mukaisesti heti kun hyväksytty laitos on todennut suunnitelman säännöstenmukaisuuden. 

 
 
6. MÄÄRÄAIKAISTARKASTUKSIIN PALAAMINEN 
 
Määräaikaistarkastuksiin on palattava, jos omistaja, haltija, hyväksytty laitos tai valvontaviranomainen katsoo, ettei vaadittua turvallisuutta saavuteta painelaitteen seurannalla. 

 
Jos omistaja tai haltija katsoo ettei vaadittua turvallisuutta saavuteta, menettely paluusta määräaikaistarkastuksiin on yksinkertainen.  

 
Omistaja tai haltija ilmoittaa kirjallisesti TUKESille palaavansa normaaleihin määräaikaistarkastuksiin. TUKES määrää aikataulun määräaikaistarkastuksiin palaamisesta. 

 
Jos hyväksytty laitos käyttötarkastuksen tai muussa yhteydessä toteaa, että seuranta ei ole riittävä turvallisuuden takaamiseksi, on palattava tavanomaisiin määräaikaistarkastuksiin. Hyväksytyn laitoksen on lähetettävä asiasta ilmoitus TUKESille, esimerkiksi pöytäkirjamerkintänä tai muuna vastaavana asiakirjana. Ilmoituksessa tulee olla painelaitesäädöksiin pohjautuva perustelu kyseiselle päätökselle. TUKES määrää aikataulun määräaikaistarkastuksiin palaamisesta. 

 
Mikäli TUKES katsoo valvontatoimen yhteydessä saamiensa tietojen perusteella painelaitteen turvallisuuden vaarantuneen, TUKES ilmoittaa kirjallisesti määräaikaistarkastuksiin palaamisesta painelaitteen omistajalle tai haltijalle sekä seurantaohjelman tarkastaneelle hyväksytylle laitokselle. Lisäksi TUKES määrää aikataulun määräaikaistarkastuksiin palaamisesta. 
 

 
7. LISÄTIETOJA 
 
Lisätietoja ja TUKES-ohjeiden yksittäiskappaleita saa Turvatekniikan keskuksesta, puhelin (09) 61 671, osoite PL 123 (Lönnrotinkatu 37), 00181 HELSINKI 
 

TUKES-ohjeiden ajantasaiset versiot on saatavilla TUKESin Internet-sivuilla (www.tukes.fi).

 
 
 
Ylijohtajan sijainen, 
 
johtaja Juha Karjalainen 
 
 
Johtaja Heikki Salonen  
 
Alkuun