Pienten lasten tekstiileiden turvallisuutta valvottu: Lasten vaatteissa edelleen vaarallisia nyörejä
26.05.2009

Kuluttajaviraston valvontahankkeessa testatuissa pienten lasten vaatteissa yleisimpiä turvallisuuspuutteita olivat hupun ja pääntien alueella olevat narut ja kiristysnyörit.

Kuluttajavirasto valvoi talvella 2008-2009 pienten lasten tekstiilien turvallisuutta. Pieniksi lapsiksi lasketaan 0-7 -vuotiaat lapset sekä kaikki 134 cm pitkät ja sitä lyhyemmät lapset. Näytteiksi hankittiin ulkoiluvaatteita, vuodevaatteita, ruokalappuja ja vauvojen hoitoalustoja yhteensä 35 kappaletta. Näytteet ostettiin pääkaupunkiseudun lastenvaatteita ja -tarvikkeita myyvistä erikoisliikkeistä, tavarataloista ja marketeista.

Valvontaprojektissa selvitettiin, täyttyvätkö tuotteiden formaldehydi-, nikkeli-, atsoväri- ja ftalaattipitoisuuksia koskevat vaatimukset. Vain yhdestä hoitoalustasta löytyi formaldehydiä selvästi raja-arvoa enemmän. Hoitoalustan valmistaja on ilmoittanut vaihtaneensa valmistusmateriaalit määräystenmukaisiksi. Kuluttajavirasto on muistuttanut muitakin hoitoalustoja valmistavia ja maahantuovia yrityksiä tuoteturvallisuuslainsäädännön vaatimuksista.

Lisäksi valvontahankkeessa kiinnitettiin huomiota muihin turvallisuusominaisuuksiin, kuten vaatteiden naruihin ja kiristysnyöreihin. Pienten lasten vaatteissa ei saa olla hupun ja pääntien alueella lainkaan naruja ja kiristysnyörejä niihin liittyvien vaarojen vuoksi. Lapsi voi takertua nyöreistä kiinni esimerkiksi kiipeilytelineeseen, liukumäkeen tai liikennevälineeseen ja kuristua. Elastiset nappulapäiset kiristysnyörit ja narut voivat myös aiheuttaa silmä- ja hammasvammoja, kun lapset pureskelevat ja venyttelevät niitä hampaillaan. Myös vyötärön alueella oleville naruille on omat vaatimuksensa.

Hupun ja pääntien alueella olevia naruja ja nyörejä oli useissa vaatteissa ja yhdessä vauvan unipussissa. Yritykset ovat vapaaehtoisesti poistaneet tuotteet myynnistä, kunnes narut ja kiristysnyörit on poistettu niistä. Yritykset ovat myös tiedottaneet asiasta kuluttajia ”Tärkeä turvallisuustiedote” -ilmoituksilla lehdissä tai myymälöissä. Ilmoituksessa on kehotettu kuluttajia leikkaamaan narut ja kiristysnyörit irti vaatteista.

Valvontahankkeessa tarkastettiin myös tuotteiden merkinnät. Kulutustavaroista annettavia tietoja koskeva asetus edellyttää, että tuotteissa on suomeksi ja ruotsiksi valmistajan tai valmistuttajan nimi sekä hoito-ohjeet joko symbolein tai sanallisena. Tekstiileistä on kuluttajansuojalain perusteella ilmoitettava myös kuitusisältö.

Valvontaprojektissa mukana olleiden tuotteiden merkinnät olivat pääosin kunnossa. Joistain tuotteista puuttui valmistajan tai valmistuttajan nimi tai puhdistusohjeet. Kuluttajavirasto on huomauttanut näiden tuotteiden valmistajia asiasta ja kehottanut varmistumaan, että merkinnät ovat jatkossa asianmukaiset.

Kuluttajavirasto muistuttaa, että vastuu tuotteiden turvallisuudesta on elinkeinonharjoittajalla eli tuotteiden valmistajalla, maahantuojalla ja myyjällä. Viranomaisten valvonta on pistokokeenomaista. Myös vanhempien kannattaa kiinnittää huomiota pienten lasten vaatteisiin ja varmistaa, että niissä ei ole hupun ja pääntien alueella naruja ja kiristysnyörejä.

Kuluttajat ja yritykset saavat tiedon tuotteista, joista on annettu tärkeä turvallisuustiedote,Kuluttajaviraston ylläpitämältä verkkosivulta. Sivulla julkaistaan vaarallisen tuotteen nimi ja muut tiedot, kuva sekä myyjän tai maahantuojan yhteystiedot, jotta kuluttajat voivat tarvittaessa hankkia lisätietoja ja toimintaohjeita.

Koko Euroopan markkinoilla havaittuja vaarallisia tuotteita voi puolestaan seurata Euroopan komission Rapex-tietojärjestelmästä. Siellä näkyy usein pienten lasten tuotteita, joissa on kiellettyjä naruja ja kiristysnyörejä sekä muita turvallisuudeltaan vakavasti puutteellisiksi todettuja tekstiileitä ja jalkineita.

Tuotteiden takaisinvedot

Koko Euroopan markkinoilla havaittujen vaarallisten tuotteiden lista
(Euroopan komission RAPEX-tietojärjestelmän viikkoyhteenvedot)


Viimeksi muokattu 04.01.2010

Turvatekniikan keskus (Tukes), PL 66 (Opastinsilta 12 B), 00521 HELSINKI |
Kalevantie 2, 33100 TAMPERE Yhteystiedot