Sähkörata-alueilla kiipeileminen on hengenvaarallista
15.07.2008
Rata-alueella asiattomasti liikkuville henkilöille sattuu joka kesä vaaratilanteita tai onnettomuuksia. Heinäkuun alussa sattui vakava onnettomuus, jossa poika sai sähköiskun kiivettyään junan vaunun katolle. Poika selvisi hengissä, mutta sai palovammoja ja joutui sairaalahoitoon. Tukes (Turvatekniikan keskus) ja Rautatievirasto muistuttavatkin hengenvaarasta sähkörata-alueilla.
Junan katolle kiipeäminen on aina hengenvaarallista; siis myös silloin kun juna on liikkumattomana asemalla. Sähkö voi tappaa tai aiheuttaa vammoja, vaikka johtoihin ei edes koskettaisi, sillä sähkö "hyppää" ilmavälin yli - tätä kutsutaan valokaareksi. Tänä kesänä sattunut onnettomuus oli juuri tällainen: suoraa kosketusta johtoihin ei ollut, mutta valokaari lennätti pojan junan katolta ja sai aikaan palovammoja.
Ratajohdoissa on 25 000 voltin jännite, mikä riittää aiheuttamaan kuoleman. Ratajohdon lisäksi myös kääntöorsi ja siihen liittyvät rakenteet ovat jännitteellisiä.
Radoilla on sattunut useita vastaavanlaisia sähkötapaturmia. Vuosina 1990 – 2008 sattuneista tapaturmista kuusi on johtanut kuolemaan. Viisi kuolemaa on aiheutunut sähköjunan katolle ja yksi ratajohtopylvääseen kiipeämisestä. Useimmissa tapauksissa uhri on saanut erittäin vakavia palovammoja. Uhrit ovat useimmiten nuoria miehiä.
Sähkörata-alueet on aidattu ja niissä on hengenvaarasta varoittavat kyltit. Rata-alueilla tehdään kuitenkin usein ilkivaltaa; aitauksiin leikataan reikiä ja varotuskylttejä hävitetään. Myös graffiteja piirretään joskus hyvinkin vaarallisiin paikkoihin.
Varoituskylttien lisäksi onnettomuuksia voidaan ehkäistä tiedotuksella ja asennekasvatuksella. Vanhempien ja muiden kasvattajien vastuulla on ohjata nuorta turvalliseen toimintaan ja näyttää hyvää esimerkkiä.
Lisätietoja saa turvallisuusviranomaisilta. Sähköturvallisuutta valvoo Suomessa Tukes ja Rautateiden yleistä turvallisuutta Rautatievirasto.
Lisätietoja:
Turvatekniikan keskuksessa ylitarkastaja Asko Saarela, puh. 010 6052 567 tai 040 541 6367, etunimi.sukunimi@tukes.fi
Rautatievirastossa tekninen asiantuntija Tomi Anttila, puh. 040 728 0806, s-posti etunimi.sukunimi@rvi.fi