Uudet säädökset rajoittavat ilotulitteiden käyttöä jo tulevassa vuodenvaihteessa
17.12.2009


Tulevana vuodenvaihteena ilotulitteiden käyttöön tulee useita uusia rajoituksia. Kuluttajan kannalta merkittävimmät muutokset ovat suojalasien käyttöpakko ilotulitteita käytettäessä sekä kaikkien ilotulitteiden myymisen ja luovutuksen kieltäminen alle 18-vuotiaille. Myös ilotulitteiden käyttöaika uudenvuodenyönä lyhenee, uusi sallittu käyttöaika on klo 18-02.

Vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annetun lain muutokset astuivat voimaan 16.12.2009 ja niitä tarkennettiin tänään 17.12.2009 annetulla räjähdeasetuksen muutoksella.

 

Lain mukaan ilotulitteiden ampujan on käytettävä suojalaseja. Tukes kuitenkin suosittelee, että kaikki ilotulitukseen osallistuvat käyttävät suojalaseja, sillä ilotulitteista aiheutuvista silmävahingoista merkittävä osa on sattunut sivullisille.

 

Kaikki ilotulitetuotteet ovat uuden lain mukaan sallittuja vain täysi-ikäisille. Ikäraja koskee kaikkia ilotulitteita, myös papatteja ja tähtisadetikkuja. Leludirektiivin piiriin kuuluvilla nallipyssyn nalleilla ikäraja voi olla 12 vuotta.

 

Ilotulitteiden käyttöaikaa lyhennetään meluhaittojen vähentämiseksi. Ilotulitteiden ampumisen saa aloittaa entiseen tapaan uudenvuoden aattona aikaisintaan klo 18. Päättymisaikaa lyhennetään neljällä tunnilla eli ilotulitteiden ampumisen tulee päättyä klo 2 uudenvuodenyönä, kun vanhan lain mukaan ampuminen oli sallittua klo 6:een saakka.

 

Lisäksi voimaan astunut laki edellyttää, että jo tulevan vuodenvaihteen myyntisesongin aikana ilotulitteiden vähittäismyyjillä pitää olla kuluttajia varten menettelyt  sille, miten vialliset tuotteet palautetaan. Kuluttajille on järjestettävä mahdollisuus viallisten tuotteiden palautukseen myyntipisteeseen siinäkin tapauksessa, että myyntipiste on toiminnassa vain sesongin aikana.

 

Tuoteryhmien muutokset
täysimääräisesti voimaan vuonna 2010

 

Lakimuutokset vaikuttavat myös tuoteryhmiin. Käytöstä on pyritty rajaamaan pois turvallisuuden kannalta ongelmallisimmat ilotulitteet. Tuotteistosta poistuvat eniten vahinkoa ja häiriöitä aiheuttaneet tuotteet, eli mm. pienet roomalaiset kynttilät ja pienet tähtipommit. Turvallisuuden vuoksi isot tuotteet, kuten  nettopainoltaan yli 75-grammaiset raketit kielletään. Näitä tuotteita on kuitenkin lupa myydä ja käyttää vielä tulevan vuodenvaihteen aikana, eli tuoteryhmiä koskevat rajoitukset tulevat täysimääräisesti voimaan vasta ensi vuonna.

 

Uudet säädökset toisaalta mahdollistavat aiempaa suurempien suihkujen ja patojen myynnin. Näissä tuotteissa suurin sallittu pyromassan määrä nousee 200 grammasta 1000 grammaan, yhdistelmätuotteissa 2000 grammaan.

 

 

Lisätietoja:

Yli-insinööri Harri Roudasmaa, puh. 010 6052 372

Turvallisuusinsinööri Mikko Ojala, puh. 010 6052 427

 

sähköpostit: etunimi.sukunimi@tukes.fi


Viimeksi muokattu 17.12.2009

Turvatekniikan keskus (Tukes), PL 66 (Opastinsilta 12 B), 00521 HELSINKI |
Kalevantie 2, 33100 TAMPERE Yhteystiedot