TUKESille uusi johtokunta
26.10.2007
(Lähde: Kauppa- ja teollisuusministeriön tiedote 25.10.2007)
Valtioneuvosto on asettanut TUKESille johtokunnan toimikaudeksi 1.11.2007–31.10.2011. Sen puheenjohtajaksi nimettiin johtaja Aimo Kastinen Kemianteollisuus ry:stä ja varapuheenjohtajaksi teollisuusneuvos Matti Oivukkamäki kauppa- ja teollisuusministeriöstä.
Johtokunnan muut jäsenet ovat ylijohtaja Seppo Ahvenainen TUKESista, toimitusjohtaja Tarja Hailikari Suomen Sähkötukkuliikkeiden Liitosta, verkkojohtaja Pirkko Kiiski Jyväskylän Energia Oy.stä, päälakimies Timo Koskinen SAK:sta ja henkilöstön edustajana suunnittelija Tarja Valvisto TUKESista. Kastinen, Ahvenainen ja Koskinen kuuluvat myös nykyiseen johtokuntaan, jonka toimikausi päättyy 31. lokakuuta.
Turvatekniikan keskuksesta annetun asetuksen mukaan johtokuntaan kuuluvat keskuksen ylijohtaja sekä enintään kuusi muuta jäsentä. Johtokunta asetettiin nyt rakenteeltaan samanlaiseksi kuin edellinen johtokunta oli, eli siihen kuuluu kolme elinkeinoelämän edustajaa TUKESin edustamilta toimialoilta sekä yksi työntekijäjärjestöjen ja kauppa- ja teollisuusministeriön edustaja.
TUKES on vuonna 1995 perustettu virasto, joka toimii kauppa- ja teollisuusministeriön hal-linnonalalla. Se toimii teknisen turvallisuuden ja luotettavuuden valvojana, kehittäjänä ja asiantuntijana. Sen toimialoja ovat kemikaali- ja prosessiturvallisuus, sähkö- ja painelaiteturvallisuus, pelastustoimen laitteet, jalometallituotteet, CE-merkityt rakennustuotteet ja mittaaminen. Vakituista henkilökuntaa virastossa on 121.
Lisätiedot:
Neuvotteleva virkamies Tapani Koivumäki, KTM, puh. (09) 1606 3722