Onnettomuustilastot 2009 valmistuneet
(23.06.2010)
Tukesin vuosiyhteenvedot toimialan onnettomuuksista ovat valmistuneet. Yhteenvedot sisältävät tiedot vuonna 2009 sattuneista Tukesin vaurio- ja onnettomuustieto-rekisteriin (VARO) kirjatuista onnettomuuksista ja vaaratilanteista. Koska VARO-rekisteristä saatavia onnettomuustilastoja on Tukesin tietojen mukaan viime vuosina käytetty ennen kaikkea koulutusten ja esitelmien yhteydessä, on tänä...
Tukes muuttaa Helsingissä ja Tampereella
(24.05.2010)
Turvatekniikan keskus Tukes muuttaa uusiin tiloihin sekä Helsingissä että Tampereella. Helsingin toimitilat ovat toukokuun lopusta alkaen Pasilan virastokeskuksessa, Opastinsilta 12:ssa, ja Tampereen toimitilat heinäkuun alusta alkaen Technopolis Yliopistonrinteessä Kalevantie 2:ssa. Tukesin osoitetiedot muuttuvat, mutta puhelinnumerot ja muut yhteystiedot säilyvät ennallaan.
Tukesin johto,...
Tukesin toiminta vahvistuu Tampereella ja Helsingissä
(29.01.2010)
Turvatekniikan keskuksen toiminta vahvistuu vuoden 2011 alussa Tampereella ja Helsingissä, kun kemikaalien tuotevalvontatehtävät keskitetään Tukesiin. Samalla viraston nimi muuttuu Turvallisuus- ja kemikaalivirastoksi. Tuotevalvonnan keskittäminen parantaa valvonnan laatua, yhdenmukaisuutta ja asiakaspalvelukykyä.
Turvatekniikan keskuksessa on meneillään myös elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen...
Aleksi Mäkelä valitsi Tukesin videokilpailun voittajat
(11.12.2009)
Elokuvaohjaaja Aleksi Mäkelä on valinnut voittajakolmikon Tukesin videokilpailuun saapuneiden töiden joukosta. Kisa tuotti määräaikaan mennessä yhteensä 18 tietoiskua ilotulitteiden turvallisen käytön puolesta.
Voittajaksi kilpailussa ylsi Juho Vuolas, joka oli hyödyntänyt kilpailutöissään Tukesin aiempien vuosien kampanjoiden animaatioita.
- Video oli tehtävänantoon nähden täydellisin...
Pohjoismaiset sähköturvallisuusviranomaiset panostavat sähköpalojen vähentämiseen
(10.12.2009)
Sähköturvallisuuden pohjoismaisessa viranomaisyhteistyössä keskitytään lähitulevaisuudessa erityisesti sähköpaloturvallisuuden parantamiseen, vikavirtasuojauksen luotettavuuden varmistamiseen sekä uusiin sähköenergiatekniikoihin liittyvien turvallisuusriskien hallintaan. Teemoja käsiteltiin Tukesin isännöimässä pohjoismaisen sähköturvallisuuskomitean NSS:n (Nordiska kommitteen för Samordning av...
Tuoteturvallisuuden valvonta siirtyy Kuluttajavirastosta Tukesiin
(04.12.2009)
Kuluttajaviraston tuoteturvallisuusvalvontaan liittyvät tehtävät siirtyvät Turvatekniikan keskuksen Tukesin hoidettaviksi vuoden 2010 alusta. Valvonta jatkuu ennallaan siirrosta huolimatta.
Kuluttajaviraston tehtäviin on kuulunut valvoa, että kulutustavarat ja kuluttajapalvelut täyttävät tuoteturvallisuuslainsäädännön vaatimukset ja että ne eivät aiheuta vaaraa kuluttajan terveydelle tai...
Tuoteturvallisuuden valvontatehtävät Tukesiin
(16.10.2009)
TEMin tiedote
Hallitus esitti 15.10.2009, että Kuluttajaviraston tuoteturvallisuusvalvontaan liittyvät tehtävät siirrettään Turvatekniikan keskuksen Tukesin hoidettaviksi. Muutos tulisi voimaan ensi vuoden alusta alkaen. Esitys annetaan eduskunnalle tasavallan presidentin esittelyssä 16.10.2009.
Myös EU:n tuoteturvallisuuden tietojenvaihtojärjestelmän RAPEX:n kansallinen yhteyspiste...