Tuoteturvallisuusvalvonta

Näin tuotteiden turvallisuutta valvotaan

Kulutustavaroiden ja kuluttajapalvelusten turvallisuudesta annettu laki (75/2004) lähtee siitä, että ensisijainen vastuu tavaroiden ja palvelujen turvallisuudesta kuuluu elinkeinonharjoittajille (valmistaja, maahantuoja, myyjä tai palvelun suorittaja) tai muulle palveluntarjoajalle, kuten kunnalle tai seurakunnalle.

Turvatekniikan keskus valvoo, että kulutustavarat ja kuluttajapalvelut täyttävät tuoteturvallisuuslainsäädännön vaatimukset eivätkä aiheuta vaaraa kuluttajan terveydelle tai omaisuudelle. Valvonta on pistokokeenomaista. Viranomaiset eivät tarkasta kaikkia tuotteita. Valvontaviranomaiset eivät myöskään myönnä hyväksymisiä turvallisille tuotteille, vaan elinkeinonharjoittaja vastaa että tuote on turvallinen.

Tuoteturvallisuusvalvonnassa Tukesin yhteistyökumppaneita ovat aluehallintovirastot ja kuntien terveystarkastajat, jotka voivat tehdä tarkastuksia myyntipaikoissa, varastoissa, valmistuspaikoissa (esimerkiksi tehtaissa ja tuotantolaitoksissa) ja palveluiden suorituspaikoissa (esimerkiksi uimahalleissa). Tulli valvoo EU:n ulkopuolelta maahantuotavien kulutustavaroiden turvallisuutta.

Kunnat valvovat aluehallintovirastojen ohjauksessa erityisesti kuluttajapalveluiden turvallisuutta alueellaan. Kunnissa käsitellään sinne tulevat tavaroita ja palveluita koskevat kuluttajien tekemät ilmoitukset. Lisäksi kuntatasolla valvotaan erityisesti paikallisesti valmistettavia tavaroita. Kunnassa tuoteturvallisuuden valvonta kuuluu yleensä terveystarkastajan tehtäviin osana ympäristöterveydenhuoltoa, johon kuuluu tuoteturvallisuusvalvonnan lisäksi mm. elintarvikkeiden turvallisuus ja terveydensuojelun tehtäviä.

Kunnat ja aluehallintovirastot seuraavat alueellaan tuoteturvallisuuslainsäädännön soveltamisalaan liittyvää kehitystä, esimerkiksi uusien tavaroiden ja palveluiden sekä elinkeinonharjoittajien ja muiden palvelun tarjoajien osalta. Lisäksi ne seuraavat tapahtuneita onnettomuuksia ja ryhtyvät tarvittaessa toimenpiteisiin.

Tukes ohjaa valvontaa valtakunnallisesti ja järjestää koulutusta alue- ja paikallishallinnon tuoteturvallisuusvalvojille sekä vastaa kansainvälisestä yhteistyöstä. Tukes toimii tuoteturvallisuusasioiden osaamiskeskuksena. Sinne on keskitetty tuoteturvallisuuteen liittyvä erikoisalojen osaaminen.

Eurooppalaiset viranomaiset vaihtavat tietoja määräysten vastaisista tuotteista
Kun tuote aiheuttaa Suomessa vakavaa vaaraa ja sen myyntiä ja kaupan pitämistä rajoitetaan, Tukes ilmoittaa asiasta välittömästi Euroopan yhteisöjen komissiolle ns. notifikaatiolla. Tämä velvollisuus perustuu lakiin eräiden vakavaa vaaraa aiheuttavien tuotteiden markkinoille saattamista, kaupan pitämistä ja käyttöä rajoittavien toimenpiteiden ilmoittamisesta Euroopan yhteisöjen komissiolle (76/2004). Laki koskee kaikkia kulutustavaroita paitsi elintarvikkeita, lääkkeitä ja lääkinnällisiä laitteita.

Suomessa valvontaviranomaisen, joka toteuttaa laissa tarkoitetun toimenpiteen, on annettava toimenpiteestä välittömästi tieto Tukesille, jotta virasto voi lähettää ilmoituksen komissiolle.

Tukes myös vastaanottaa muiden jäsenvaltioiden ilmoitukset ja lähettää ne viipymättä niille kansallisille valvontaviranomaisille, joilla on Suomessa toimivalta kyseessä olevien tuotteiden osalta. Valvontaviranomaisen on ilmoitettava viipymättä Tukesille, millaisiin toimenpiteisiin Suomessa on ryhdytty ilmoituksen takia.


Viimeksi muokattu 04.01.2010

Turvatekniikan keskus (Tukes), PL 66 (Opastinsilta 12 B), 00521 HELSINKI |
Kalevantie 2, 33100 TAMPERE Yhteystiedot