Neljä kymmenestä kaatunut liukastumalla

15.1.2018

Pysy pystyssä -kampanjan tiedote

 

 

Liikenneturvan tuoreen kyselyn mukaan neljä kymmenestä suomalaisesta on liukastunut tämän tai viime talven aikana. Valtaosa nimesi liukastumisen syyksi liukkaan alustan, mutta osasyinä tunnistettiin myös puutteet omassa varautumisessa. Pysy pystyssä -kampanja muistuttaa, että keskittymällä kävelyyn ja huolehtimalla asianmukaisista kengistä voi jokainen ehkäistä kaatumisia.

 

 

Neljä kymmenestä (38 %) suomalaisesta kertoi joulukuussa toteutetussa kyselyssä* kaatuneensa liukastumisen takia. Kaatuneista 27 prosenttia kertoi loukanneensa tai satuttaneensa itsensä liukastumisen seurauksena. Joka kymmenes joutui kaatumisen seurauksena käymään myös lääkärissä tai terveydenhoitajalla. Yhden tai useamman päivän töistä tai koulusta joutui olemaan noin viisi prosenttia kaatuneista. Neljäsosa kertoi, ettei kaatumisesta ollut tullut seuraamuksia.

 

”Liukkaus koskettaa kaikkia kulkutavasta riippumatta. Jokainen meistä on ainakin osan aikaa arkisilla matkoilla jalankulkija, vaikka sitten vain parkkipaikan ja kotioven välisen taipaleen ajan. Kaatuminen ei ole myöskään vain vanhojen vaiva. Päinvastoin, liukastumisvammoja sattuu eniten työikäisille. Ikääntyneillä kaatumisesta johtuvat vammat ovat yleensä vain vakavampia kuin nuoremmilla”, toteaa erityisasiantuntija Kaarina Tamminiemi SOSTE ry:stä.

 

Jos keskittyisi kävelyyn?



 

Kun kaatuneilta kysyttiin syitä liukastumiselle, kolme viidestä (62 %) nimesi erityisen liukkaan alustan kaatumisen syyksi. Lähes neljä kymmenestä (38 %) kertoi syyksi huonon tien tai alueen kunnossapidon ja viidesosa pimeyden tai huonon valaistuksen.

 

Myös omasta toiminnasta löydettiin huomautettavaa. Neljäsosa piti omaa, keliin sopimatonta kenkävalintaa syynä liukastumiseen. Myös kiire ja esimerkiksi kännykkään keskittymisen aiheuttama tarkkaamattomuus oli usean tunnistama syy kaatumiseen. Pysy pystyssä -kampanjassa kehotetaankin tänä vuonna keskittymään kävelyyn.

 

”Kun liukastumistapaturmia pyritään ehkäisemään, tarvitaan siihen sekä panostusta kunnossapitoon että kävelijän omaa varautumista. Liukkaus ei onnistu yllättämään, jos seuraa keliennusteita sekä lämpömittaria – ja varautuu lähtiessään asianmukaisesti pitävin jalkinein tai liukuestein”, Tamminiemi kannustaa.

 

Liukastumisista ei ollut pelkästään negatiivisia seurauksia. Yli puolet liukastumalla kaatuneista kertoi, että liukastumisen seurauksena kulkee nykyään varovaisemmin liukkailla. Hieman reilu kymmenesosa (13 %) kertoi, että liukastuminen sai käyttämään liukuesteitä. Yhtä moni raportoi hankkineensa pitävämmät talvikengät.

 

”Usein liukkaisiin kiinnittää enemmän huomiota, jos tulee kaaduttua. Pelkästään kantapään kautta ei opin kuitenkaan soisi menevän perille, kaatumisilla kun voi olla perusterveillekin kivuliaita ja pitkäaikaisia seuraamuksia. Esimerkiksi murtunut ranne haittaa arjessa melko pitkään”, Tamminiemi toteaa.

 

Liikunta- ja hyvinvointikouluttaja Katja Keränen kertoo, että käveleminen liukkailla ei ole helppoa.

 

”Käveleminen muuttuu liukkaalla kelillä vähän tönköksi ja jännittyneeksi. Se ei ole kovin energiatehokasta. Liukkaalla alustalla käveleminen vaatii jatkuvaa keskittymistä ja ympäristön tarkkailua, joten se on myös psyykkisesti kuormittavaa. Kävely voi olla myös fyysisesti raskasta, jolloin sen voi ottaa tasapainotreeninä ja keskittymishaasteena. Hyvillä varusteilla, rauhallisella tahdilla ja keskittymällä selviää liukkaista paikoista”, Keränen sanoo.

 

Näin varaudut liukkaisiin:


  • Keskity kävelyyn. Jos huomio on askelluksen sijasta kännykässä, voi liukkaus yllättää pahasti.
  • Ennakoi. Kun vireystilasi on hyvä, pystyt varomaan liukkaita kohtia.
  • Kiinnitä huomio kenkien valintaan – Hyvissä liukkaan kelin kengissä on matala, leveä kanta, voimakkaasti kuvioitu pohja ja pehmeä pohjamateriaali.
  • Käytä liukuesteitä liukkailla – Kenkiin kiinnitettävät liukuesteet tai kiinteästi asennettavat nastat antavat hyvän pidon.
  • Tarkista varoitukset. Jalankulkusään saat selville esimerkiksi Ilmatieteen laitoksen sivuilta.
  • Anna palautetta pihojen ja kulkuväylien kunnossapidosta. Pihojen ja katujen hiekoitus sekä lumien puhdistaminen auttavat montaa muutakin kulkijaa pysymään pystyssä.
  • Huolehdi fyysisestä kunnostasi. Kehon hyvä hallinta ja lihaskunto auttavat pysymään pystyssä.
  • Tiedosta, että promillet lisäävät kaatumisriskiä entisestään.

 

Lisätietoja:


Kampanjasta yleisesti


eritysasiantuntija Kaarina Tamminiemi, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry
Pysy pystyssä -kampanjan puheenjohtaja, p. 040 577 4614

 

Tutkimustuloksista

suunnittelija Laura Loikkanen, Liikenneturva p. 020 7282 341

 

Liukkailla kulkemisesta

liikunta- ja hyvinvointikouluttaja, TtM, Katja Keränen, p. 040 7461155

 

*Jalankulkijoiden liukastumisia selvitettiin joulukuussa 2017. Kyselytutkimuksen toteutti Liikenneturvan toimeksiannosta Kantar TNS Oy. Yhteensä vastaajia oli 1530.


 Pysy pystyssä -kampanja edistää talvijalankulun turvallisuutta. Kampanjan taustalla on Kotitapaturmien ehkäisyverkosto: Aivovammaliitto, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry, Finanssiala ry, Helsingin kaupunki, Ilmatieteen laitos, Liikenneturva, LähiTapiola, Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK, Nikander ja Wiinikka Oy, Partioaitta, Sarva-nastakengät, sisäministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, Suomen Kuntaliitto, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö, Suomen Punainen Risti, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys, Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto, Taitavat Suutarit ry, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) ja Työterveyslaitos. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) tukee toimintaa.

 

Kuvat ja infografiikka: Liikenneturva, Nina Mönkkönen (kuva), Kaisa Tanskanen (infograafi)


Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) edistää tuotteiden, palveluiden ja teollisen toiminnan turvallisuutta ja luotettavuutta. Tavoitteenamme on vastuullinen, turvallinen ja kilpailukykyinen Suomi.

 

Haluamme olla suojan tuoja – turvallisten toimintatapojen edistäjä ja mahdollistaja.