Yleisötilaisuuksissa tulee hallita suuretkin ihmismäärät

27.7.2010

 

Yleisötilaisuuden järjestäjän velvollisuutena on varmistaa, ettei tilaisuudesta aiheudu vaaraa osallistujille. Myös suuresta osallistujamäärästä johtuvien turvallisuusriskien tunnistaminen ja hallinta kuuluvat lakisääteisiin tilaisuuden järjestäjän velvoitteisiin. Suomessa yleisötilaisuuksien turvallisuutta valvotaan tänä kesänä tehostetusti kuntien, aluehallintovirastojen ja Tukesin yhteisessä projektissa.

 

Saksassa Love Parade -tapahtumassa tapahtunut, useiden ihmisten kuolemaan johtanut onnettomuus on herättänyt keskustelua suurten yleisötilaisuuksien turvallisuusjärjestelyistä. Tapahtumapaikalle johtaneen alikulkutunnelin paikkeille syntynyt ihmismassojen paine kasvoi liian suureksi tuhoisin seurauksin. Tapahtumien syiden selvittely on Saksassa meneillään.

 

Myös Suomen kesään kuuluvat suuret yleisötilaisuudet, joissa on tarjolla monenlaisia palveluita ja aktiviteetteja. Kotimaistenkin tilaisuuksien järjestäjien tulee kiinnittää huomiota turvallisuusjärjestelyiden tasoon. Tilaisuuksissa tarjottavien palveluiden on oltava turvallisia ja yleisötilaisuuden olosuhteisiin suunniteltuja.

 

Yleisötilaisuuden turvallisuudesta vastaa tilaisuuden järjestäjä. Laki kulutustavaroiden ja kuluttajapalvelusten turvallisuudesta eli ns. KuTuL (75/2004) edellyttää, että palvelun, kuten yleisötilaisuuden, tarjoajan tulee varmistautua siitä, että yleisötilaisuudesta ei aiheudu vaaraa. Tilaisuuden järjestäjällä tulee olla riittävät ja oikeat tiedot tilaisuudesta ja siihen liittyvistä riskeistä. Lain mukaan tilaisuuden järjestäjän on myös annettava palveluun osallistujille tarvittavat tiedot ymmärrettävässä muodossa, jotta osallistujat pystyvät arvioimaan tilaisuuteen tai toimintaan liittyvät vaarat. 

 

Tilaisuuden järjestäjän on tehtävä etukäteen poliisille yleisötilaisuusilmoitus, minkä perusteella poliisi antaa tarvittaessa määräyksiä turvallisuusjärjestelyistä.  Pelastuslaitos puolestaan kiinnittää huomiota mm. alueeseen ja sen ympäristöön, pelastusreitteihin, poistumisteihin, evakuointiin ja kaasun, tulen sekä muiden erikoistehosteiden käyttöön.  Viranomaiset valvovat myös järjestäjän tekemää riskien arviointia ja toimia onnettomuuksien ennaltaehkäisemiseksi. 

 

Tukes ohjaa kunnissa tehtävää kuluttajaturvallisuusvalvontaa, ja käytännössä tarkastuksia tekevät kuntien terveystarkastajat. Kuluttajaturvallisuusvalvonnassa huomiota kiinnitetään yleiseen turvallisuusjohtamiseen, kuten merkittävien riskien tunnistamiseen ja niihin varautumiseen, valmiuksiin toimia erityistilanteissa, henkilöstön ensiaputaitoihin sekä yleisön opastamiseen. Turvallisuusjohtamiseen liittyvillä asioilla onkin paljon yhteisiä rajapintoja pelastusviranomaisten suorittaman valvonnan kanssa. Tämän lisäksi kuluttajaturvallisuusvalvontaan kuuluvat yleisötilaisuuksissa esimerkiksi erilaiset huvipuisto- tai ohjelmapalvelutoiminnassa käytettävät laitteet ja aktiviteetit, kuten pomppulinnat, trampoliinit, poniratsastus, kanoottien yms. vuokraus sekä lävistäjät ja tatuoijat sekä tilaisuudessa myytävät ja jaettavat tavarat. 

 

Suomessa yleisötilaisuuksien turvallisuutta valvotaan tänä kesänä tehostetusti kuntien, aluehallintovirastojen ja Tukesin yhteisessä projektissa. Projekti toteutetaan yhteistyössä poliisin ja pelastuslaitosten kanssa. Kuntien terveystarkastajat tekevät kesän aikana valvontatarkastuksia eri yleisötilaisuuksiin ja kiinnittävät erityistä huomiota siellä tarjottavien palveluiden turvallisuuteen.

 

Lisätietoja antaa ylitarkastaja Niina Torvela, puh. 010 6052 184, etunimi.sukunimi@tukes.fi.

 

 

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) edistää tuotteiden, palveluiden ja teollisen toiminnan turvallisuutta ja luotettavuutta. Tavoitteenamme on vastuullinen, turvallinen ja kilpailukykyinen Suomi.

 

Haluamme olla suojan tuoja – turvallisten toimintatapojen edistäjä ja mahdollistaja.