Glyfosaatin jatkosta ei vieläkään päätöstä

6.6.2016 Lehdistötiedote

 

Jäsenvaltiot ovat olleet tänään ylimääräisessä EU:n pysyvän komitean kasvinsuojeluainejaoston kokouksessa Brysselissä keskustelemassa rikkakasvien torjuntaan käytetyn glyfosaatin hyväksymisen jatkamisesta. Komission esitys ei saanut kokouksessa jäsenvaltioiden määräenemmistöä taakseen ja asia siirtyy nyt EU:n muutoksenhakukomitean käsiteltäväksi.  Muutoksenhakukomitea kokoontuu lähiviikkoina käsittelemään asiaa.

 

– Muutoksenhakukomitea päättää komission ehdotuksesta glyfosaatin hyväksymisestä. Mikäli ehdotus ei saa määräenemmistöä taakseen, asia palautuu komissiolle, joka päättää asiasta ilman jäsenmaita, ryhmäpäällikkö Kaija Kallio-Mannila Turvallisuus- ja kemikaalivirastosta (Tukes) sanoo.

 

Tämänpäiväisessä kasvinsuojeluainejaoston kokouksessa komissio ehdotti, että jatkoaikaa glyfosaatille annettaisiin siihen saakka, kun Euroopan kemikaalivirasto (ECHA) on päättänyt glyfosaatin luokituksesta, mutta kuitenkin enintään 31.12.2017 saakka.

 

EU:ssa tehoaineiden riskinarvioinnit jaetaan jäsenmaiden kesken. Glyfosaatin riskeistä on tehnyt arvion Saksa, joka on myös tehnyt luokitusehdotuksen ECHAlle glyfosaatin karsinogeenisuudesta. Asia on nyt ECHAn käsittelyssä. Useat jäsenvaltiot olivat toivoneet aikaisempien keskustelujen pohjalta, että ECHAn ehdotus olisi jo saatavilla, kun glyfosaatin hyväksymisestä päätetään. ECHA on tänään laittanut glyfosaatin luokitusehdotuksen 45 päivää kestävään julkiseen kuulemiseen, minkä jälkeen asia etenee ECHAn riskinarviointikomitean käsiteltäväksi.

 

Glyfosaatin hyväksyminen on voimassa 30.6.2016 asti. Tukes hyväksyy Suomessa käytettävät kasvinsuojeluaineet ja osallistuu kasvinsuojeluaineiden tehoaineiden arviointityöhön EU:ssa.

 

Lisätietoja:

Ryhmäpäällikkö Kaija Kallio-Mannila, p. 029 5052 036

sähköposti muotoa: etunimi.sukunimi@tukes.fi

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) edistää tuotteiden, palveluiden ja teollisen toiminnan turvallisuutta ja luotettavuutta. Tavoitteenamme on vastuullinen, turvallinen ja kilpailukykyinen Suomi.

 

Haluamme olla suojan tuoja – turvallisten toimintatapojen edistäjä ja mahdollistaja.