Kemikaalilaitosten tehtävä yhteistyötä onnettomuuksien ehkäisemiseksi

28.8.2014 Lehdistötiedote

 

Suomessa on satoja vaarallisia kemikaaleja käsitteleviä ja varastoivia laitoksia, joiden on varauduttava kemikaalionnettomuuksiin. Teollisuusalueilla onnettomuus saattaa levitä laitokselta toiselle ja aiheuttaa pahimmassa tapauksessa suuronnettomuuden. Viime vuonna voimaan tulleet kemikaalisäädökset velvoittavat toisiaan lähellä olevia tuotantolaitoksia tekemään yhteistyötä onnettomuuksien ehkäisemiseksi. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on laatinut yhdessä sisäministeriön pelastusosaston kanssa oppaan, jossa kerrotaan kemikaalilaitosten yhteistoimintavelvoitteista ja hyvistä käytännöistä onnettomuuksien ehkäisyssä.

 

Vaarallisia kemikaaleja käsittelevät ja varastoivat laitokset sijaitsevat usein teollisuusalueilla, joissa on useita tuotantolaitoksia.  Joillakin teollisuusalueilla on vaarana yhdessä laitoksessa tapahtuvan onnettomuuden laajeneminen lähellä oleviin laitoksiin (ns. dominovaikutus), mikä saattaa pahimmassa tapauksessa aiheuttaa suuronnettomuuden.  Tukes on laatinut listan teollisuusalueista, joissa tulee erityisesti varautua onnettomuuden leviämisriskiin. Suomessa on 14  tällaista  ns. dominoaluetta 11 paikkakunnalla.

 

Viime vuonna voimaan tullut asetus vaarallisten kemikaalien käsittelyn ja varastoinnin valvonnasta velvoittaa toisiaan lähellä sijaitsevia kemikaalilaitoksia yhteistyöhön onnettomuuksien ehkäisemiseksi.  Tukes ja sisäministeriön pelastusosasto ovat laatineet uusien säädösten pohjalta oppaan Kemikaalilaitosten yhteistoiminta onnettomuuksien ehkäisemiseksi.  Oppaassa kerrotaan kemikaalilaitosten velvoitteista ja niihin liittyvistä hyvistä käytännöistä. Kemikaalilaitosten on esimerkiksi tiedotettava toisilleen onnettomuusvaaroista ja otettava toisten laitosten onnettomuusvaarat huomioon turvallisuusselvityksissään, turvallisuusjohtamisessaan sekä sisäisessä pelastussuunnitelmassaan. Yhteiset pelisäännöt viestinnässä, kulunvalvonnassa ja liikennejärjestelyissä auttavat riskienhallinnassa.  Säädökset velvoittavat kemikaalilaitoksia tekemään yhteistyötä myös yleisölle tiedottamisessa sekä tietojen antamisessa pelastusviranomaisille ulkoisen pelastussuunnitelman laatimista varten.  Laitosten tulee lisäksi järjestää yhteisiä suuronnettomuusharjoituksia pelastuslaitoksen kanssa.

 

Laitosten yhteistoimintaan liittyviä hyviä käytäntöjä ovat esimerkiksi yhteiset turvallisuuskoulutukset ja riskiselvitykset, turvallisuushenkilöfoorumi, tutustumiskäynnit toiselle laitokselle sekä yhteinen aluekartta, johon mahdollisten onnettomuuksien vaikutusalueet on merkitty. Hyviä viestintäkäytäntöjä ovat esimerkiksi yhteiset internetsivut, infopuhelin sekä yhteistiedotteet onnettomuusvaaroista.

 

Lisätietoja:
yli-insinööri Leena Ahonen p. 029 5052 487, 
ylitarkastaja Heikki Penttinen, p. 029 5052 413, 
etunimi.sukunimi@tukes.fi

 

Liitteet:

Tukesin oppaat:
- Kemikaalilaitosten yhteistoiminta onnettomuuksien ehkäisemiseksi (PDF)
- Tuotantolaitosten sijoittaminen (PDF)


Valtioneuvoston asetus vaarallisten kemikaalien käsittelyn ja varastoinnin valvonnasta (855/2012)

 

 

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) edistää tuotteiden, palveluiden ja teollisen toiminnan turvallisuutta ja luotettavuutta. Tavoitteenamme on vastuullinen, turvallinen ja kilpailukykyinen Suomi.

 

Haluamme olla suojan tuoja – turvallisten toimintatapojen edistäjä ja mahdollistaja.